maanantai 20. lokakuuta 2014

Enni Mustonen: Lapsenpiika


Enni Mustosen Lapsenpiika jatkaa Ida Erikssonin elämää siitä mihin Syrjästäkatsojat kirjasarjan ensimmäinen teos Paimentyttö sen kuljetti.

Ensimmäisessä osassa päästiin tutustumaan Topeliuksen perheen arkeen ja nyt Lapsenpiiassa, Ida pestataan lapsenpiiaksi Sibeliusten perheeseen. Tämä tarkoittaa muuttoa pois maalaiselämästä Helsingin Kruununhakaan. Tarmokas Ida hoitaa tehtävänsä hyvin ja sopeutuu nopeasti uuteen talouteen. Sibeliusten tyttäret Eva ja Ruth tuntuvat pitävän kovasti uudesta lapsenpiiasta ja myös Aino Sibelius tulee Idalle läheiseksi.

Talon isäntä Jean Sibelius sen sijaan jää etäiseksi henkilöksi, mikä on aivan luontevaakin miehen ollessa paljon matkoilla - ja välillä fiftaamassa (nykysuomella juhlimassa) ja kuuluihan talouden pito tuohon aikaan muutenkin enemmän vaimon vastuupiiriin. Vanha sanonta, jokaisen suurmiehen takana on nainen, pitää tässä kirjassa siis varsin hyvin paikkansa. Perhe elää säveltäjän ehdoilla. Lasten piti olla hiljaa sävellystyön ollessa kesken ja vaimon jaksaa miehen oikkuja. Tiedä minkälaista Sibeliuksilla oikeasti oli, mutta kirjan kuvauksen mukaan säveltäjämestari vaikuttaa jokseenkin hankalalta mieheltä.

Kirjassa käydään läpi myös perheen kipeitä vaiheita, aikaa jolloin perheen nuorimmainen tytär Kirsti sairastui ja menehtyi. Suru ja tuska ilmenevät myös Mustosen kuvailemana.

Mutta takaisin päähenkilö Idaan. Romantiikkakin on nimittäin luvassa. Topeliuksilla piikoessa Ida ihastui Eliakseen ja nuorimies on edelleen mukana kuvioissa. Myös Elias on muuttanut Helsinkiin ja toimii vossikkakuskina. Kirjassa nähdään miten suhteelle nyt käy ja miten rakkaus kestää Idan muuton Keravalle.

Jean Sibeliuksen oli vaikea keskittyä työskentelyyn kaupungissa ja hän kaipasi maaseudun rauhaan, joten perhe muutti Keravalle. Tämä kuvaus kiinnosti kovasti sillä Tuusulanjärven taiteilijakodit, kuten Ainola ovat hyvinkin tuttuja. Keravalle muuttaessa perhe tosin asui aluksi vuokralla Mattilan-talossa.

Kirja sijoittuu vuosille 1898-1900, jolloin Suomen itsenäisyys on vielä haave. Mustosen tapa kuvata menneiden aikojen Helsinkiä on viehättävää. Sivuilta välittyy kavioiden kopse ja iloiset kiljahdukset luistinradalla Kaisaniemessä, elävät kuvat ja puheensorina Esplanadilla. Myös menneiden aikojen työnkuvas ja henkilöiden puhetapa ovat uskottavaa.

Enni Mustonen on tavattoman tuottelias kirjailija. Kaikista hänen kirjasarjoista en ole ollut innostunut, mutta tämä Syrjästäkatsojat kiinnostaa kovastikin. Pidän kovasti tästä Mustosen ideasta kuvata arkea kulttuurin merkkihenkilöiden luona ja seuraavassa kirjassa päästäänkin Idan matkassa Albert Edelfeltin kotiin.

Tämä kirja sopii hyvin luettavaksi juuri ennen Jean Sibeliuksen juhlavuotta. Ensi vuonna Sibeliuksen syntymästä tulee nimittäin 150-vuotta. Kirja sai myös tutkailemaan tarkemmin säveltäjän elämää ja kiinnostuneille on tutkailtavaa muun muassa Facebookissa Syrjästäkatsojien sivulla >> ja Suomalaisen Klubin Sibelius-sivustolla >>

Piikatyttöä lukiessa maistui hieman savuinen klassikkotee Pointes Blanches, jossa mustan teen mukana on hopeisia nuppuja. Se oikeastaan siksi, että pohdin Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä ja mieleeni tuli ihanan tuoksuinen Halosenniemen savusauna. Huomasin myös, että Ateneumissa on myynnissä Demmersiltä Sibelius teetä. Sekin on savuinen makuelämys.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti