Antti Heikkinen: Pihkatappi

Jussi Timo Tapio Taskinen. Siinä on komea nimi vuonna 1983 syntyneelle lapselle. Etunimikin on suoraan Johannes Virolaisen peruja. Jussin tulevaisuuteen on kirjattu nelilehtinen apila ja talikon piikkiin tarttunut paskakokkare. Maamieskoulu ja keskustapuolue.

Antti Heikkisen esikoisteos Pihkatappi kertoo Jussin kasvuntarinan. Jussi on vanhempiensa ainoa lapsi. Kun Jussi on vasta kaksivuotias, hänen äitinsä kuolee. Jussi ja hänen isänsä Erkki jäävät kaksin pitämään maitotilaa. Apua tilanteeseen tuovat lähellä asuvat isovanhemmat.

Jussi varttuu ja isän toiveista huolimatta ei olekaan kiinnostunut jatkamaan sukutilaa. Nuorta miestä kiinnostaa kirjoittaminen ja teatteri. Hän saa töitä paikallislehdestä ja haaveilee toisenlaisesta elämästä kuin mitä tarjottimella olisi. Jussin toiveet ja tapa elää saavat aikaan muhevan riidan Erkki-isän kanssa. Sen seurauksena Jussi riuhtoo itsensä pois savolaisesta mullasta ja suuntaa Tampereelle toimittajan töihin. 

Jussi alkaa kirjoittamaan romaania, jonka aikana väljähtänyt parisuhde vain laimenee. Romaanissa Jussi palaa menneisyyteensä ja pui siinä omia ja sukunsa kipeitä asioita. Hän kirjoittaa muun muassa miten Paavo Väyrynen hävisi Mauno Koivistolle vaaleissa, Suomen sisällissodasta isoisän kokemuksiin nojaten, ensimmäisestä seksikokemuksestaan sekä myös traktorimerkin valinnan merkityksestä.

Muistot ja menneisyys saavat Jussin palaamaan taas juurilleen ja kohtaamaan uudelleen myös isänsä, jonka kanssa sukset olivat menneet ikävästi ristiin. 

Pihkatappia voi kuvata nuoren miehen kasvutarinaksi ja savolaiseksi sukukronikaksi. Painotus sanassa "savolainen", sillä kirjassa tosiaan vilisee savolaisen lupsakkaa puheenpartta. Aluksi murre toi haastetta tottumattomalle, mutta nopeasti hauskaan puheeseen pääsi kiinni. 

Pihkatapissa on vahvaa mieskuvausta naisten ollessa haaveiden kohteina, isoäiteinä, menetettynä äitinä - ja vilahtaapa siellä touhukkaat keskustanaisetkin kahvinkeittäjän roolissa.

Antti Heikkisen Pihkatappi on kerrassaan mainio kirja. Se kertoo sukutarinan kutkuttavalla tavalla. Kirja hymyilyttää, naurattaa ja liikuttaa. Romaanissa vilahtaa monenlaisia hahmoja, niin Kekkosta, Rauha-mummoa kuin Kukkulalammin naapureita. Sukupolvet, maaseudun ja kaupungin välinen kuilu, lannanhaju ja oluen lemu sekä edellisten sukupolvien ristit ovat vahvasti läsnä:

"Isoukki tappoi ihmisiä, se oli hänen ristinsä.
Ukki tappoi ihmisen, se oli hänen ristinsä.
Isä tappoi kahden edellisen luottamuksen, se oli hänen ristinsä.
Minä tapoin kolmen edellisen elämäntyön, se on minun ristini."

Tämän mullan tuoksuisen kirjan kyytipojaksi sopii maanläheinen, jopa hieman navettamainen King of pu'erh -tee. Hyvin tumman teen maku on on pehmeä ja maanläheinen - aivan kuin Heikkisen Pihkatappi.

(Siltala 2013)