perjantai 15. marraskuuta 2013

Grégoire Delacourt - Onnen koukkuja


Mitä tekisit jos voittaisit lotossa jättipotin? Tällä ajatuksella on meistä varmaan lähes jokainen leikitellyt.

Grégoire Delacourt käsittelee aihetta kirjassaan Onnen koukkuja. Päähenkilö, Jocelyne, on keski-ikäinen nainen, joka pyörittää ompelutarvikeliikettä ja oitää suosittua käsityöblogia. Hän on ollut jo pitkään naimisissa miehen kanssa jonka nimi on Jocelyn. Pariskunnalla menee ihan hyvin, rakkauselämä on tosin hieman väljähtänyttä, mutta toinen on kuitenkin tärkeä. Rahaa on sen verran että sen kanssa pärjää – eli elämässä päällisin puolin on kaikki hyvin.

Elämä muuttuu kuitenkin kovasti kun Jocelyne ostaa kerrankin lottokupongin ja voittaa 18 miljoonaa euroa. Tuore lottovoittaja ei säntää oitis voittoa nostamaan vaan miettii mitä tekisi. Tavanomainen ja hieman tylsä elämä saattaisi olla mennyttä. Jocelyn on tehnyt listaa tavaroista joita hän hankkisi jos voittaisi. Pääpotti on tosiaan niin suuri, että summalla voisi tehdä mitä vain, mutta haluaako sitä sittenkään sellaista elämää? Mistä onni oikeasti koostuukaan? Ajatukset siirtyvät pohtimaan mitä elämässä jo on. Kannattaako ottaa riski?

Delacourtin idea kirjoittaa lottovoitosta on mainio. Omaa onneammehan me kaikki mietimme ja myös sitä vaikuttaako raha onnellisuuteen. Ja kyllä, aloin itsekin miettimään (taas) mitä tekisin jos jätipotti osuisi joskus kohdalle. (Voisin ainakin ryhtyä mesenaatiksi.) Kirja myös panee pohtimaan mikä elämässä on tärkeää ja mikä tekee onnelliseksi.

Onnen koukkuja hyvin ranskalainen, nopealukuinen ohut kirja, jonka ahmaisee muutamassa tunnissa. Se on tyyliltään kepeä ja hyvätuulinen, mutta kuitenkin hieman melankolinen ja paikoin myös hyvinkin hauska. Ihastuttava kirja - jos siis pitää tyylilajista. Tämän parissa taittuu mukavasti esimerkiksi lyhyehkö juna- tai lentomatka.


Teesuositus tälle kirjalle on valkoinen Silver Needle Organic. Juoman täyteläinen, pehmeä ja makeahko maku sopii aika hyvin tämän kirjan tunnelmaan.

(Johnny Kniga 2013)